sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Pieni mainos

Jos jotakuta kiinnostaa, ikuisuus projekti, erään äidin sellainen, niin liittykääpä lukijaksi ja seuratkaa, tuleeko tästä projektista yhtään mitään.

Fat mama-project.


maanantai 20. lokakuuta 2014

2-vuotias pellavapää

Sokeriähkyinen äiti tässä moi!

Hiukan kuvia ja tunnelmaa kuluneesta viikonlopusta, jolloin juhlimme aurinkoisen kuopuksen 2-vuotissynttäreitä!








Raskas, mutta hauska viikonloppu. Pieni sankari sai ihania lahjoja ja sai taas tavata sukulaisiaan pitkästä aikaa. Kuten kuvat kertovat, meillä taitaa asustaa toinenkin jauhopeukalo minun lisäksi.


tiistai 14. lokakuuta 2014

Tämmönen, just tommonen.

Jonkin aikaa on tehnyt mieli tehdä postaus vain minusta itsestäni ja tadaa, tässä se on, pitkästä aikaa minä täällä!

Ihan tavallinen tallaaja, huumorintajuinen, ahkerakin(kunhan se inspiraatio iskee), äiti, avovaimo(joskus toivottavasti aviovaimokin), sellainen pullantuoksuinen.

Täytin kesäkuussa 25 vuotta ja nuo numerot kauhistuttavat minut kankeaksi. Jestas, minä muka 25. Juuri olin teini-ikäinen, bilehirmu ja koko ajan menossa ja nyt, no nyt minä asutan miehen kanssa omakotitaloa, ihan eri paikkakunnalla missä olen syntynyt, meillä on kaksi maailman ihaninta lasta ja kaikki muutenkin kivasti.




Olen hyvinkin tavallinen, puen aamuisin ylleni rikkinäiset sukat, näin syksyn tullen on pakko pukea villasukatkin, sillä mikä lie tämä minun jalkavaivani onkaan, se vaatii lämmintä, jottei jalat kipuilisi. Minulla ei ole tapanani harjata hiuksiani. Suihkun jälkeen vedän tämän hehtoperuukin vain rullalle ylös ja se sama myttykasa voi olla päässäni avaamatta seuraavaan suihkuun asti. Välillä sitä vain täytyy korjata.

Joinain päivinä huomaan, etten ole meikannut moneen päivään. Nyt kun päiviin on töiden mukana tullut hiukan joku järkevä rytmi, ei vain aina ehdi sutaista naamaansa mitään, eli alan olla aikamoinen luomu-muija. Tilasin itselleni Liv Boxin, vaikka mielessäni koko ajan kysynkin, että onko mulla muka aikaa käyttää niitä rasvoja ja tököttejä itseeni. Ja oi kyllä, tämä ensimmäinen paketti oli aivan ihana, niin ihana, että kulkiessani keittiön romukorissa lojuvan ACO:n päivävoiteen ohi, minun on pakko lähes aina pumpata pari pisaraa rasvaa naamaani. Eli saattaa olla, että joku mahdollisuus itsensä tärkkäämisen on.




Harrastan en juuri mitään. Haluaisin kovasti ommella, virkata ja askarrella. Onhan minulla kaikkia noita jo alotettuina kaapeissa, se aika vain olevinaan puuttuu. Rakastan laulamista ja monen tietämättä minulla on ihan hyvä äänikin. Johtunee siitä, että vietin pienen ikäni musiikkiluokalla kuoroissa hoilaten ja bändiluokassa paukuttaen. Pyrin myös laulamaan omien lasten kanssa mahdollisimman paljon ja ainakin tämä isompi jälkikasvu on jo aika hyvä keksimään omia laulujaan.
Toimin puheenjohtajana paikkakuntani MLL:n paikallisyhdistyksessä. Olen tehnyt sitä nyt jo toista vuotta. Ja kolmas vuosi lähtee käyntiin vuodenvaihteessa. Se on minulle eräänlainen henkireikä, tykkään luoda ja nähdä mitä olen luonut, joskin taustallani on upea joukko reippaita naisia, joita ilman mistään ei tietenkään tulisi mitään. Odotan innolla uutta vuotta ja mitä kaikkea uuden hallituksen kanssa keksimme.

Haaveilen ammatista, sillä takataskussani on melko kehnot ylppäripaperit ja tulevaisuus näyttää melko tyhjältä. Haaveilen yhdestä lapsesta lisää, mutta se saa odottaa, vielä muutamankin vuoden. Nyt on niin hyvä olla! Oikeastaan haaveilen myös ihan siitä tavallisesta elämästä, töistä, kotiaskareista ja sen sellaisesta. Sellainen jokin balanssi tästä puuttuu, tuntuu jotenkin epävarmalta juuri nyt. Mielessäni on muutamia sellaisia mielenkiintoisia ammattinimikkeitä. Ne liittyvät lapsiin.
Tällä hetkellä teen yksityisenä perhepäivähoitohommia ja olen tykännyt. Muutama ylimääräinen lapsi ei tunnu juuri missään, välillä tuntuu henkisestikin jo niin raskaalta. Silti en päivääkään vaihtaisi. Mahdollistaahan tämä sen, että saan olla kotona ja seurata omien lasten kasvua ja kehitystä.

Minä, se ikuinen painonpudottaja ja "maanantai on aina hyvä päivä aloittaa parempi elämä"- ihminen. Nytkin taas ja edelleen yritän saada tätä elopainoa pienemmäksi. Piru vie, kun se vain tuntuu niin ylivoimaiselta. Hetki sitten meni ihan kivasti ja tuloksiakin tuli ja sitten tuli taas joku asia mitä murehtia ja suklaata syötiin levy kaupalla. Perkele, en voi sanoa muuta, selkärankani on tainnut upota tuonne läskien sekaan.



Niin, tälläinen minä olen, juuri nyt ja tänään. Huomenna toivon mukaan samanlainen.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Nimpparikekkerit

Joskus muistan sanoneeni, että nimipäivät on niin turhanpäiväisiä, mutta nyt lasten myötä, niistä on tullut kuitenkin ihania ikimuistoisia juhlapäiviä ja välillä ei niin ihan pienessä mittakaavassa.

Ellin-päiviä vietettiin heinäkuun alkupuolella. Olin ajatellut ihan vain muutaman sukulaisen, perinteiset kummit ja mummit kutsua paikalle.
Tarjottavat vain hiukan lipesivät otteesta ja tuli tehtyä vähän isompi setti kaikkea.






 

Kilpailua pukkaa!

Pari päivää ajatusta haudottuani, keksin taas loistavan kilpailu-idean. 

Tästä päivästä lähtien, teillä on kolme(3) viikkoa aikaa osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa jotain ihanaa itselleen!

Aiheena on "Meidän terassi". 
Kuvaa oma terassisi, taikka vaikka parvekekin. Kerro hiukan siitä, mitä terassilla/parvekkeella tehdään. Lähetä kuvat minulle blogin sähköpostiin mammiainen.blogi@gmail.com viim. 19.8 mennessä tarinan kera. 

Terassi taikka parveke, jossa on eniten minua miellyttävää särmää, voittaa jotain terassi-aiheista tavaraa! 

Voittajan terassi-kuva pääsee blogiini.(Toki siis kuvaajan luvalla) 



Ja tässä hiukan kuvia meidän terassistamme.








keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tässä ja nyt!

No joo, yritin tehdä jonkun tosi sellasen paskamyrskyn aiheuttavan blogitekstin, mutta se jäi nyt hautomaan tonne tallennettuihin luonnoksiin.

Istuskellaan tässä terassilla tyttöjen kanssa välipalalla. Itse valun hikeä, vaikka siis vaan istun. Kainalot haisee järkyttävälle lehmänsonnalle, näin kun oikein mietin.

Lueskelin hiukan vanhoja päivityksiäni ja tuli jotenkin sellanen fiilis, että elämä on tässä ja nyt. Jaa niin missä?

No siinä, että tytöt on pahimmassa mahdollisessa iässä, riitoja riittää, mutta niistä huolimatta, tytöt on ihan parhaita päiväseuraa ja varsinkin tuon isomman kanssa käydyt keskustelut on niin ihania.
Saatoin ehkä lukea noita vanhoja kirjoituksia hiukan ahdistuneena. Alina oli saman ikäinen kuin Elli nyt, kun Elli syntyi. Eli siis 1 v 10 kk. Ja jos nyt ajattelen sitä, että tähän elämäntilanteeseen syntyisi kolmas lapsi, se olisi, noh, pelottavaa!
Haaveilen toki siitä kolmannesta pienestä, mutta hän saa tulla sitten myöhemmin. Mutta mutta, millaista elämämme nyt sitten on?

Esikoinen on temperamentiltaan aivan kuin äitinsä. "Kaikki tänne heti nyt"- tyyppinen lapsi, joka kilahtaa kyllä sitten kunnolla, kun sen näkee tarpekseen. Tytön sisällä asuu myös pieni kiusanhenki, mikä kai sekin kuuluu ihan hänen ikäryhmänsä tyyppiin.
Esimerkkinä voisin kertoa vaikka sen, että hän vie pikkusiskonsa kädestä jonkun tavaran ja juoksee nauran karkuun. Pitää tavaraa mahdollisimman korkealla kädessään, ettei sisko yllä siihen.
Alina on myös hurjan ujo ja epäileväinen, arkakin. Pidän sitä toisinaan ihana hyvänä asiana.
Olimme taannoin rippijuhlissa, jossa oli käytössä kaksi eri tilaa. Alina lähti pikkusiskonsa kanssa toiseen huoneeseen, missä oli puuhaa lapselle. Minä ja lasten mummu istuimme juhlatilan puolella. Alina oli jankuttanut koko ajan pikkusiskolleen, että "mene vaan Elli äidin ja mummun luo, mene vaan", käsi koko ajan toisen hameen helmoissa. Itse ei uskaltanut lähteä huoneesta toiseen, joten yritti saada rohkeamman pikkusiskonsa lähtemään ensin. 





 Elli on mainio, kaikkien kaveri. Nykyisin jo puhettakin tuottava pikkunainen. Toistaa kaiken mitä kuulee ja puheestaan saa jo ihan selvää ja ymmärtää mitä hän tarkoittaa.
Elli on uhkarohkea pöheli, kiipeilee, eikä kyllä tottele juuri yhtään mitään. Rakentelen täällä päivisin portteja ovensuihin ja portaikkoihin kaikkien vaaratilanteiden välttämiseksi.
Elli temppuilee paljon, roikkuu rengasköysissä ja hyppii taitavasti trampoliinilla.
Elli ei ole vielä ollut yökylässä yksinään missään, sillä hän on minun silmäteräni. Ehkä mä vielä joskus uskallan päästää tuon hulttio-muijan muille maille.
Kun tämä iloinen tyttö menee nukkumaan, silittelen häntä selästä ja jos vain päästänkään irti, vaikka tytöllä olisikin jo silmät kiinni, hän sanoo painokkaasti "PAIJAAA!".





Elämä on helppoa kun on kaksi reipasta tyttöä. Toki on päiviä, jolloin ei olla niin reippaita ja hakataan toista päähän BabyBorn-nukella, mutta kokonaisuudessaan mä nautin näiden pienten naisten seurasta ja olen kiitollinen puolisolleni (joka mut toivon mukaan vie joskus myös vihille, saaden tittelikseen aviomies!!) siitä, että mulla tosiaan on ollut tämä mahdollisuus viettää aikaa kotona lasten kanssa.

Syksy tuo muutoksen meidään elämään, kun aloitan yksityisenä perhepäivähoitajana. Toiminimet on perustettu ja hiukan jo vatsanpohjassa kutittelee, kun kaikki tämä yritysmaailma on mulle aivan uutta. Onhan toiminta pientä, mutta tuo byrokratia kaikkinensa aika pirun suurta.
Saan jatkaa kotona olemista, saan olla tyttöjen kanssa, saan lapsilleni leikkiseuraa ja pääsen taas toteuttamaan hiukan itseäni ja käyttämään musiikillisia lahjojani. Aion nimittäin painottaa musiikkia hoitopäivien aikana.

Kesä on kiva,
ei mulla muuta!


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesähulinaa

Kesähulinoista ehdinkin jo kertoa, mutta koska en jaksanut silloin laittaa kuvia kamerastani koneelle ja sitten tänne, niin nyt kun olen saanut johdot kaivettua kaapista, onkin aika valottaa teille hieman kesäfiilistä kuvin.


Pienempi rinsessa tykkää "kikaa". Onneksemme omassa pihassamme on leikkimökki (muumimökki), hiekkalaatikko, roikkumisrenkaat (mitkälie?), keinut ja rutkasti tilaa temmeltää. Mukavaa kun voi olla leppoisasti myös omalla pihalla, eikä tarvitse lähteä kauemmas hakemaan viihtyvyyttä.


Alina rakastaa voikukkia, iskä ei. Alina on kerännyt jokapäivä kimpun keltaisia "aaingonkukkia" ja nyt on sitten hämmästelty kun ne muuttuvat "puhalluskukiksi". Elli puhaltaa myös noita kukkia, mutta onnistuu aina laittamaan suuhunsa ne haituvat ja sitten ei ole muuten yhtään hauskaa enää.


 Viikonloppuna oltiin yhden tavaratalon pihalla ilmaisissa laitteissa riakkumassa. Alina uskaltautui ensimmäisen kerran elämässään myös toukkajunaan, kuten myös pikkusiskokin. Pikkusiskon kaulasta pidettiin niin lujaa kiinni, aivan kuten äiti neuvoi.




Perjantaina saatiin isomman rinsessan kanssa hiukan yhteistä aikaa, kun mentiin viettämään kivaa päivää viimeisen kerhopäivän kunniaksi. Mukana olivat muutkin kerholapset vanhempineen. Kävelimme pitkospuita pitkin suoalueella ja kiipesimme näköalatorniin. Itsekin ensikertalaisena, olin tosi ihmeissäni siitä kaikesta näkymästä. Vaikuttavaa! 






Ja kaiken kukkuraksi eräänä päivänä kun oltiin tulossa kerhosta kotiin, soitti mummu ja käski kiiruhtamaan äkkiä kotiin, sillä he odottivat meillä kotona jonkun yllätyksen kanssa. Oli aikamoista kun tultiin pihaan ja terassin kaiteen alaraosta kurkisti pienet tassut. 




Tämmösen lellivauvan olivat isovanhemmat hankkineet itselleen eläkepäivien ratoksi! Ja johan on sitten meininkiä tässä kaverissa, kuin pienessä kylässä konsanaan!